Samantha Morton

Samantha Morton Toronton elokuvajuhlilla vuonna 2009.

Samantha Morton (s. 13. toukokuuta 1977)[1] on brittiläinen näyttelijä, joka on esiintynyt muiden muassa elokuvissa Ihon alla (1997), Väärä valinta (1999), In America (2002), Minority Report (2002), The Libertine (2004), Control (2007), The Messenger (2009) ja John Carter (2012). Televisiossa hän on esiintynyt muun muassa televisiosarjoissa Max and Ruby, Soldier, Soldier, Fitz ratkaisee, Band of Gold ja The History of Tom Jones, a Foundling.

Morton on ollut kahdesti ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi, vuosina 2000 ja 2004 elokuvista Sweet and Lowdown ja In America. Vuonna 2008 hänet palkittiin Golden Globella minisarjasta Longford.

Morton on myös ohjannut yhden elokuvan, osittain omaelämäkerrallisen draaman The Unloved vuodelta 2009.[2]

Samantha Morton on myös tehnyt elokuvarooleja, joissa häntä ei ole kuitenkaan sitten lopullisessa elokuvassa nähty. Hän oli ironisesti Samantha-nimisen tekoälykäyttöjärjestelmän ääni elokuvassa Her vuodelta 2013. Ohjaaja Spike Jonze päätyi jälkituotantovaiheessa siihen lopputulokseen, että asetelma ei toiminut. Niinpä vaikka pääosaa esittävä Joaquin Phenix oli näytellyt oman roolinsa Mortonin kanssa ja tämän tukemana, lopullisessa elokuvassa hänen aisaparinaan on Scarlett Johansson. Kumpikin nainen tosin "vain" ääninäyttelee roolin, eikä näyttelijä esiinny fyysisesti elokuvassa.[3][4][5]

Mortonin vanhemmat erosivat hänen varhaislapsuudessaan, lapset jäivät isälle. Hän kävi koulua 13-vuotiaaksi. Samantha muutti Lontooseen, kun hän oli 16-vuotias.

  • Robert Altman Award (2009)
  • SDFCS Award (2009)
  • Golden Globe (2008)
  • Best Ensemble Cast Gotham Awards (2008)
  • Satellite Award (2007)
  • Half-Life Award CineVegas International Film Festival (2005)
  • Saturn Award (2003)
  • Empire Award (2003)
  • OFCS Award (2003)
  • TFCA Award (2003)
  • British Independent Film Awards (2002)
  • ALFS Award (2001)
  • Evening Standard British Film Award (2000)
  • Best Actress Verona Love Screens Film Festival (2000)
  • BSFC Award (1998)
  • Best Actress Gijòn International Film Festival (1997)

Ehdokkuudet

Copyright