Vapaa maailma

Vapaa maailma (engl. The Free World) oli kylmän sodan aikainen nimitys, joka tarkoitti kapitalistisia valtioita vastineeksi kommunistisille valtioille. Termi menetti keskeisimmän merkityksensä vuoden 1991 jälkeen, mutta sitä on toisinaan käytetty myöhemminkin kuvaamaan länsimaita. Kylmässä sodassa vapaan maailman johtaja oli Yhdysvallat, ja tästä johtajuudesta tuli sen ulkopolitiikan keskeinen määrite toisen maailmansodan jälkeen noin vuosien 1947–1950 aikana. Nimityksellä ”Vapaan maailman johtaja” tarkoitettiin Yhdysvaltain presidenttiä.[1]

Kylmässä sodassa vapaaseen maailmaan kuuluivat lisäksi Yhdysvaltain liittolaiset, kuten Iso-Britannia, Kanada, Länsi-Saksa ja useimmat Länsi-Euroopan maat sekä muita maita muissa maanosissa, kuten Etelä-Afrikka, Tšiang Kai-šekin johtama Kiinan tasavalta Taiwanilla ja Iran šaahin aikaan.

Termiä vapaa maailma on käytetty kylmän sodan jälkeenkin.[2] 2000-luvulla esimerkiksi Saksan liittokansleria Angela Merkeliä on kutsuttu ”vapaan maailman johtajaksi”.[3]

Copyright